Ratsastin siis tänään korvaustunnilla Sarnalla koulua. Tallille tullessani hämmästyin sillä hevonen
Verkattiin ihan normisti ravia ja laukkaa ja alettiin sitten tekemään tämän näköistä tehtävää.
Tultiin siis C-kirjaimesta keskihalkaisialle käynnissä. H ja M kirjainten välissä eli G-kirjaimesta siirryttiin raviin ja alettiin väistämään vasemmalla pohkeella kohti E-kirjainta. E-kirjaimen kohdalla laukannosto ja pääty-ympyrä L-kirjaimeen. Sitten pitkäsivu laukassa ja M-kirjaimessa käyntiin. Tehtiin samaa tehtävää myös toisinpäin.
Väistöthän Sarna meni omalla tyylillään. Eli suoralla viivalla uralle asti, pää edellä ja takapuoli jossain siellä perässä. Saatiinpahan tästä vähän taistella että mentäisiin hieman loivemmasti pohkeenväistöä ja raipan avustuksella se takapuolikin saatiin jotenkin mukaan. Sarna ei oikein tykännyt siitä, että raipalla käskettiin takajalkojakin väistämään. Joten se päätti tehdä pari kertaa omia pukkijuttuja eli pikkunen pomppu ja toisella takajalla potku taaksepäin. Voitte katsoa koostevideon tästä tai tuosta alempaa.

Hyvä postaus:)) sais olla vaan enemmän kuvia ja voisikko tarkistaa kirjotusvirheitä �� minkä tasoinen ratsastaja muuten olet?:) paljo oot hypännyt ye ja re ja saatko hevosen peräänantoon ja korkeaan muotoon?:)) mielenkiinnosta kysyn:)
VastaaPoistaKiitos :) Juu, yritän parhaani mukaan tarkistaa kirjoitusvirheet. Tasoltani olen HeB, re: 60-70cm ja ye: n. 70-80cm? Saan hevosen perännantoon ja en ole saanut ainakaan vielä hevosta korkeaan muotoon :)
PoistaKorjauksena että oon saanu hevosen korkeaan muotoon. Unadonnan, Quidon ja Silvanon sillon kun ne oli vielä elossa. Annankin taisin saada sillon joskus :)
PoistaMoikka! Kiva postaus ja blogi! Käy kattoo munkin blogi: ponitunelmissa.blogspot.com
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Käympäs katsomassa.
Poista