maanantai 3. elokuuta 2015

Koulutunti

Moikka!

Tänään ratsastin koulutunnilla Fellalla. Tehtiin tunnilla väistöjä ristiavuilla niin käynnissä kuin ravissa, mutta myös laukassa. Alkutunnista Fella oli vähän tahmea käynnissä, mutta kun muistin käskeä rennolla jalalla Fellaa, käynti parani.
Kiitos kuvista Daniela!
Lähdettiin oikeassa kierroksessa pitkillä sivuilla väistämään hevosia vasemmalla pohkeella sisälle päin. Aluksi Fella oli vähän tahmea väistöissä (johtunee siitä että oli jumissa ja kun en pidättänyt tarpeeksi sisäohjalla) eikä meinannut väistää ilman raipan avustusta. Sain sen kuitenkin korjattua kun pidätin tarpeeksi ja avustin raipalla.
Tehtiin pitkänsivun jälkeen päätyihin pääty-ympyrät joilla väistettiin oikealla pohkeella ympyrästä ulospäin. Tässäkin minun piti muistuttaa Fellaa väistämään raipan avustuksella. Lopulta sain pohkeeni läpi ja väistettyä ilman raippaa.
Tässä huomaa kuinka paljon jalkani ovat ulospäin kääntyneet...
Sitten kun alettiin laukkaamaan tehtiin päätyihin pääty-ympyrät taivuttaen sisälle päin. Pitkillä sivuilla sitten ulospäin. Krista (piti meille tunnin poikkeuksellisesti) sanoi, että niillä joilla menee hyvin taivutukset pitkillä sivuilla saavat testata laukassa pohkeenväistöjä. Minulla ja Fellalla menivät ne hyvin joten saatiin testata niitä. Ne onnistuivat hyvin lukuun ottamatta yhtä raville rikkoa sillä myöhästyin käsky avuilla.
Fella oli loppua kohden tosi mukava ja sain sen hyvin myöttäämään. Laukassakin loppua kohden istuin paremmin satulassa enkä pomppinut hirveästi. Istuntani on muuttunut paljon sitten alku vuoden, sillä en könötä enää eteenpäin. Siihen olen kyllä tyytyväinen!
Tunnista olevan koosteen voitte katsoa tästä tai tuosta alempaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti