lauantai 5. syyskuuta 2015

Liebster award

"Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle." 


 Haasteen säännöt: 

- Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa, ja laita linkki hänen blogiinsa. 

- Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 

 - Nimeä ja linkaa 11 Liebster Award -haasteen ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
 - Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.



 Kiitos haasteesta Ella

1. Mistä kirjoitat blogiisi?
 -Kirjoitan blogiini lähinnä ratsastustunneistani ja muista hevosiin liittyvistä aiheista.

2. Mukavin asia kesältä 2015
 -Ehdottomasti leiri, kaverien näkeminen, lonkkaaminen ja kesälomareissu!

3. Mitä harrastat?
-Ratsastusta. Vapaa-ajalla pelaan jalkapalloa ja juoksen.
 
4. Suurin pelkosi
 -Mulla ei ole mitään "suurinta pelkoa", mutta varsinkin läheisen menettäminen ja pimeys on niitä mun pelottavia asioita.
 
5. Kauanko olet kirjoittanut blogia?
-Tämän vuoden toukokuun viimeisenä päivänä aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Ensimmäisen blogini loin noin kolme vuotta sitten. Se on vielä olemassa, mutta yksityisenä.
 
6. Parasta maailmassa?
-Hevoset, koirat, kaverit, perhe, sukulaiset ja kaikki läheiset ihmiset!
 
7. Mikä puhelin sulla on?
-Tällä hetkellä iPhone 4s.

8. Mistä saat ideat postauksiisi?
-Kirjoitan ratsastustunneistani, joten ratsastuksesta :D

9. Lempi kengät?
-Vanssit ja conssit.

10. Tykkäätkö kuvata?
-Tykkään!
 
11. Lempi elokuva? 
-Mulla ei tällä hetkellä ole lempi elokuvaa.
 


HAASTAN:
(Enempää en keksinyt, mutta jos haluat tehdä tämän niin siitä vain!)

Kysymykset haastetuille:
1. Mitä harrastat?
2.Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?
3. Parasta kavereissasi?
4. Millä kuvaat blogiisi kuvat?
5. Mikä bloggauksessa on niin kivaa?
6. Miten koulu on alkanut?
7. Lempi kuvasi?
8. Lempi eläin?
9.Lempi asia lapsuudestasi?
10. Ketä ihailet?
11.  Mitkä asiat tekevät sinut iloiseksi?


Tein muuten vasta lifestyleblogin, jossa kerron enemmän itsestäni ja elämästäni. Sinne pääsette tästä.

2 kommenttia: